torstai, 29. syyskuuta 2011

Kirjoittaja katsoo peiliin, osa II: hyveet


Muistatte ehkä vielä Anu Holopaisen blogista lähteneen haasteen Kirjailijan seitsemän syntiä, johon minäkin elokuussa vastasin? Nyt haaste on saanut jatko-osan, jossa olisi tarkoitus etsiä omista luonteenpiirteistään kirjailijoihin liitettyjä hyveitä. Jokaisesta kohdasta saa jälleen yhden pisteen.

1.Vallitsevien totuuksien kyseenalaistaminen
Kaiken voi kyseenalaistaa ja minähän kyseenalaistan. Olen ihan valtavan kriittinen kaikkea kohtaan ja mietin asioita aina monelta eri kannalta ennen kuin päätän mitä mieltä niistä olen. Kaikki vallitsevat ”totuudet” eivät ole minua varten ja halutessani jätän ne täysin omaan arvoonsa. Huomasitteko muuten, että kyseenalaistin äsken jopa sanan ’totuus’ kirjoittamalla sen lainausmerkkeihin? Miten voimme tietää mikä on totuus ja vieläpä vallitseva sellainen? Pitäisikö meidän puhua ennemminkin enemmistön mielipiteistä, yhteiskunnan normeista tai yleisistä odotuksista? Mitähän tässä nyt oikein haettiin…

2. Rehellisyys
Ystävieni seurassa voin olla suorastaan tyrmäävän suorapuheinen enkä koskaan epäile kertoa heille omia mielipiteitäni. Myöskään tuntemattomammassa seurassa en pyri tietoisesti myötäilemään tai mielistelemään ketään. Olen paljon mieluummin hiljaa, jos jokin asia ei miellytä minua. Ajatuksensa saa halutessaan pitää omana tietonaan.

3. Kurinalaisuus
”Klassikot” ovat oivallinen esimerkki pelottavasta kurinalaisuudestani. Kirjoitin nimittäin koko romaanisarjan ensin kertaalleen alusta loppuun ennen kuin kykenin tai uskoin kykeneväni saattamaan ensimmäisen osan lopulliseen muotoonsa. Ei mitään järkevän ihmisen touhua, varsinkaan kun kustannussopimuksesta ei ole mitään takeita. No mutta mikäs siinä, jos kirjoittaminen on elämäntapa ja tarinat elämän suurin rakkaus. Kandin työni kirjoitin vajaassa kuukaudessa, kun deadline alkoi painaa päälle. Johdanto ja loppupäätelmät tuli naputeltua yhden viikonlopun aikana noutopizzan ja teen voimalla. Se oli melkoista veren maku suussa touhua, mutta tulipa sentään tutkielma tehdyksi.

4. Tiedonjano
Minulla on ollut lukion jälkeen kolme hyvin erilaista pääainetta, joista jokainen on ollut omalla tavallaan kiinnostava. Kaikki uuden oppiminen on minusta valtavan palkitsevaa ja innostavaa. Jos voisin, opiskelisin ikuisesti.

5. Inhimillisyys
En ole psykopaatti, kuten blogiani pidempään seuranneet ovat mahdollisesti jo havainneet. Pidän ihmisistä ja suhtaudun heihin pääsääntöisesti suvaitsevasti ja ystävällisesti. Särmääkin minusta löytyy enkä alennu kenenkään kynnysmatoksi pelkkää kiltteyttäni.

6. Tarkkanäköisyys
Olen taitava löytämään yhteyksiä eri asioiden väliltä ja osoittamaan epäloogisuuksia kirjoista ja elokuvista. Osaan myös lukea tarkasti ihmisiä ja tehdä heistä tarkkoja johtopäätöksiä hyvin pienten merkkien ja havaintojen perusteella. Lisäksi minulla on kyky ajatella asioita pitkällä tähtäimellä ja nähdä miten monella tavalla asiat voisivat mahdollisesti edetä. Joskus spekuloin vähän liikaakin.

7. Itsenäisyys
Jos äidiltäni kysytään, olen jopa liian itsenäinen. Olen nimittäin aina halunnut pärjätä yksin ja tehdä kaiken omin päin ja muilta apua pyytämättä. En myöskään ole koskaan erityisemmin haaveillut avioliitosta tai perhe-elämästä. Ajatus sitoutumisesta lähinnä kammoksuttaa minua, sillä en missään nimessä tahtoisi menettää omaa rauhaani, vapauttani ja riippumattomuuttani.

Seitsemän pistettä ropsahti ja paheista kolme. Olen siis täyden kympin ”kirjailija”. Millaisia pisteitä te muut saatte?

Lopuksi vielä perinteikkäät tervetulotoivotukset blogini uusille lukijoille, Calendulalle, Amelielle, Sudelle ja Ketulle! Mukavaa saada tänne lisää kirjoittavaa yleisöä ja muita eläinkunnan edustajia! :)

2 kommenttia:

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Mukavaa, että lähdit mukaan tähän haasteeseen :-)! Kirjoitit hauskasti ja terävästi. En laskenut omia pisteitäni, mutta koska hyveitä on vaivaton kahmia ;-D, luulen, että minäkin sain tästä enemmän "oikein" kuin paheista...

Satakieli kirjoitti...

Paulalle: Kiitos! Paheiden ruotimisen jälkeen oli mukava pohtia hetki hyveitään. Voisin vielä joskus jatkaa tätä itsenäisesti ja kertoa esim. kirjoittamisprosessiin liittyvistä paheistani, joita onkin sitten aika liuta. Luen esimerkiksi aivan liikaa vanhoja tekstejäni, mikä ei missään määrin jouduta meneillään olevan projektin etenemistä..