”Klassikko nro 2” on edennyt jo huomattavasti alkua pidemmälle, mutta viime viikkoina etenemiseni on hidastunut. Kirjoittamistani häirtseväksi tekijäksi on osoittautunut ensimmäisen luvun alku, johon en ole ollut koko aikana tyytyväinen. Tähän mennessä olen kirjoittanut siitä noin seitsemän erilaista versiota, mutta mikään tähänastisista yrityksistäni ei ole tuntunut oikein toimivalta. Toissa päivänä kirjoittamani pätkä on ehkä juuri ja juuri sellainen, jonka kanssa pystyn mahdollisesti elämään, mutta aika näyttää. Täysin tyytyväinen en ole vieläkään.
Tavoitteenani on kirjoittaa alku, josta tapahtumat pääsevät käynnistymään sulavasti ja ilman turhia selontekoja. En nimittäin yhtään tykkää sellaisista jatko-osista, joissa edellisen osan tapahtumat on referoitu seikkaperäisesti heti alussa, ikään kuin lukija olisi täysin aivoton ja muistia vailla oleva olento, joka kaiken pahan lisäksi saattaa tarttua kakkososaan lukematta lainkaan ensimmäistä. Ei, lukijat eivät ole niin aivottomia ja siksi heitä on syytä käsitellä niin kuin järkiolentoja käsitellään eli mahdollisimman hienovaraisesti. Eikä referointi sitä paitsi ole suinkaan ainut tapa virkistää lukijan muistia. Saman voi tehdä huomaamattomasti muutenkin, ihan vaikka sivulauseissa tai vaivihkaa dialogin lomassa. Usein muutama oikein valittu lause riittää.
”Klassikko 2:n” alku, joka nököttää tällä hetkellä kovin epävarman oloisena 1. luvun otsikon alapuolella, saa toistaiseksi säilyttää paikkansa. Pääsen siitä hyvin vauhtiin eikä minun tarvitse kuin hieman muutella sitä seuraavien tapahtumien järjestystä saadakseni ensimmäisen luvun osaset taas kohdilleen. Ja voinhan minä aina harrastaa ”da capo al fine” kirjoittamista eli kirjoittaa alun vielä kerran uudelleen sen jälkeen, kun olen päässyt loppuun. Tällä kertaa alku ei onneksi tarkoittaisi kuin paria ensimmäistä liuskaa, sillä muilta osin luvun 1. sisältö ja kieliasu täyttävät jo ankarat vaatimukseni.
Lopuksi vielä lyhyt lista virheistä, jotka pilasivat aiemmat aloitusyritykseni. Onneksi tajusin nämä ihan itse.
– Fiktiivistä päivänpolitiikkaa! Takuulla paras tapa pitkästyttää lukija heti alkuunsa. ;)
– Tylsää, voiko sitä rehellisemmin itselleen sanoa? Se delete olisi siellä näppäimistön oikeassa yläkulmassa..
– Plus, plus, pluskvamperfekti, pluskvamperfekti, pluskvamperfekti… (lauletaan vapaasti improvisoiden)
– Mitäpä, jos spekuloitaisiin tähän alkuun vähäsen…
– Liian kaunopuheista ja aiemmasta tyylistä poikkeavaa. Siis hetkinen, mikä kirja tästä pitikään tulla?
– Alkulause on ladattu niin täyteen syvällisiä merkityksiä, että se on vähällä räjähtää.
– Onpa komeita maisemia, mutta näkyykö siellä yhtään kiinnostavaa henkilöhahmoa?
Kärsiikö kukaan muu aloittamisen vaikeudesta?
8 kommenttia:
Tiedät varmasti vastauksen tähän kysymykseen minun osaltani ;) Voi alkujen tuska ja kidutus!
Minä tosin kokeilen parhaillani yhtä kirjoitusprojektia uudesta näkökulmasta: en aloittanut alusta, vaan jostakin puolivälin paikkeilta ja kirjoittelen sieltä täältä ja kasaan paketin kasaan vasta lopuksi. Tämä onnistuu hyvin Scrivenerin kanssa, mistä kiitos kyseiselle ohjelmalle. Tämä kirjoitustapa ei tosin sovi yhteenkään muuhun tekstiini, mutta tämän vähän kokeiluluonteisen jutun kanssa ajattelin yrittää. Katsotaan miten käy...
Peikko ei ole tiennyt, että tarvitaan alku. Tapahtumiin voi syöksyä suoraan keskelle ja jatkaa siitä. Luulee tää.
Voi kyllä kärsii! Niin tuttua. Ja kun sen alun pitäisi olla se, mikä tempaa sen lukijan (tai ennen sitä kustannustoimittajan) mukaansa. Minun alkuni syöksähtää kyllä heti tapahtumien keskelle, mutta sen pitäisi silti olla niin hyvin kirjoitettu, että lukijalle tulisi into lukea eteenpäin. Ja tällä hetkellä en ole ollenkaan varma onko se sitä...
Minulla ehkä noista satakielen luettelemista virheistä lähimpänä oman alkuni virhettä on tuo: "Alkulause on ladattu niin täyteen syvällisiä merkityksiä että se on vähällä räjähtää.".
Ahmulle: Kuulostaa jännittävältä! :) En tiedä osaisinko itse aloittaa keskeltä. Kai sitä pitäisi vain rohkeasti kokeilla jonkin tulevan projektin kanssa. "Klassikon" kanssa minun on kuitenkin edettävä yhtä suunnitelmallisesti kuin tähänkin asti, muuten homma voi hajota täysin käsiin. ;) Tässä vaiheessa joudun siis säilömään kaikki uudet ideat tulevaisuutta varten. Mikäs siinä. Syksy on säilömisen aikaa.
Peikolle: Joo sellaista asetelmaa tässä tavoittelenkin. Yritän jatkaa alusta alkaen vauhdilla eteenpäin! :)
Minulla on ollut tänään kovasti ongelmia Bloggerin kanssa. Jostain kumman syystä koneeni ei suostu näyttämään uusinta postaustani ennen kuin kirjaudun sisään ja kaivan sen listalta näkyviin. Todella omituista. Onkohan vaikeuksien takana Bloggerin uusi käyttöliittymä vai mikä? Syy voi tietenkin olla myös omassa lakerikengässäni, joka vinkuu kokoajan uusien päivitysten perään. Olisipa ATK-tukihenkilö kaupungissa...
Kyllä tämä tästä: Räjähtelevät alkulauseet ovat kiusallisia, kun toisinaan ne uhkaavat tulla ihan näpeille asti. Minä ajattelin nyt tämän kakkososan kanssa tyytyä vähän arkisempaan alkulauseeseen. Harvoissa kirjoissa se alkulause on kuitenkaan mikään maailmaa mullistava tai verbaalisesti ylivertainen taidonnäyte. "Klassikko 1:n" alkuun olen tällä hetkellä ihan suhteellisen tyytyväinen. Se vetää sopivasti mukaan tilanteeseen, vaikka onkin muuten aika rauhallinen. No, siihenpä se rauhallisuus sitten jääkin..
Sinun toiminnallinen alkutilanteesi vaikuttaa tosi lupaavalta! Tapahtumiin on mukava päästä sisälle heti alusta alkaen. :)
Susi hiipii Ahmun linkkien kautta yli blogirajojen! ;) Tarkoitukseni ei ole mitenkään saada aikaan entistä suurempaa turhautumista ruudun sillä puolen, mutta alkuhan ON lopun ohella kirjan tärkein kohta. Huono alku (tai loppu) pystyy hyvin helposti pilaamaan hyvän tarinan. Huonon alun vuoksi tarina ei saa otteeseensa toivotulla tavalla ja lukeminen voi jäädä pintapuoliseksi eläytymisen sijaan ja huonosta lopusta jää sellainen "öh"-fiilis sen sijaan että olisi haltioissaan upeasta lukukokemuksesta. Toivottavasti sain asiani jollain tapaa järkevästi esitettyä :D Lyhyesti: ensimmäistä ja viimeistä kappaletta onkin syytä viilata paljon! Näin minä ajattelisin niin lukijan kuin kirjoittajankin ominaisuudessa. Nimim. "otus, joka on suunnitellut ensimmäistä lukua uuteen käsikirjoitukseensa huhtikuun puolesta välistä eikä tiedä lainkaan, kuinka uutta tarinaa olisi paras lähestyä".
Mitä tuli tuosta aiemman osan referoinnista mieleen, niin valitettavan monissa kirjasarjoissa se on todella rasittavaa lukijan aliarvioimista. Siis ihan oikeasti, kuka lähtee lukemaan kirjaa ajatuksena, että onneksi siinä selitetään heti alkuun neljän edellisen osan pääjuonen käänteet (+ useat sivujuonet), koska lukija ei muista mitään aiemmin lukemastaan. Niitä referaatteja varten kirjoissa on takakansitekstit.
Tolkienkin onnistui välttämään Sormusten herrassa referointi-kriisin ja lopputuloksena on trilogia, jota ei kenellekään tulisi mieleen aloittaa mistään muusta kuin ensimmäisestä osasta. Eli referoinnittomuus sitoo osat tiiviimmäksi kokonaisuudeksi? :) Se on sitten eri asia, haluaako kirjailija kuinka voimakkaasti toisiinsa sidotut osat.
Jaksamista vain alun kanssa :) Kyllä se lopulta jostain ilmestyy.
Joo, alku on hankala. Hirveästi paineita! Vaikka kuinka yrittäisi unohtaa sisäisen kriitikon, niin väkisinkin sitä jää pähkäilemään, että mitähän lukija/kustannustoimittaja/tuomari tästä nyt ajattelee. Kiinnostuuko vaiko eikö, jatkaako lukemista vai heittääkö hylättyjen pinoon...
Itse kirjoitan alun yleensä vähintään kerran uusiksi, useimmiten jo aika varhaisessa vaiheessa. Sen verran se tällaista perfektionistista kirjoittajaluonnetta vaivaa, jos tietää alun olevan epätäydellinen. Liian helposti sitä jääkin siihen jumittamaan eikä millään tahdo päästä eteenpäin.
Olisikin tosiaan aika jännä kokeilla sitä, että aloittaa kirjoittamisen tarinan keskeltä. Editointivaiheessa teen kyllä joskus niin, että aloitan lukemisen ja hiomisen esim. kakkosluvusta ja palaan alkuun vasta viimeisenä. Helpottaa ehkä vähän sitä kankeutta, mitä alussa usein tuppaa olemaan...
Mukava, että piipahdit vierailulle, Susi! Sain juuri tänään hiottua alun ihan kohtalaisen hyvään kuntoon ja ainakin toistaiseksi se saa jäädä nykyiseen muotoonsa. Voin hyvin viilata ja muokata sitä myöhemmin, jos keksin miten saan siitä vielä paremman ja mukaansatempaavamman. Pyrin kirjassa siihen, että alku olisi tasapainossa muuhun sisältöön nähden eikä pomppaisi liikaa lukijan silmille. Olisi kamalaa, jos alusta näkisi liian selvästi, että tässä on nyt yritetty vähän liikaa. Pyrin siis mahdollisimman vaivattomaan ilmaisuun, mikä ei suinkaan ole helppoa, kun tavoitteet ovat niin korkealla. Tiedät varmasti tunteen, jos olet pähkäillyt oman alkusi kanssa keväästä asti. ;) Tsemppiä!
Tolkienin trilogia on todella erinomainen esimerkki hyvin toimivasta romaanisarjasta. Luulen, että alun perin Tolkien tarjosi julkaistavaksi koko tarinan, mutta kustannussyistä se pilkottiin kolmeen pienempään osaan. Oikaiskaa, jos olen väärässä, mutta tälläinen muistikuva minulle on jostakin jäänyt. Tämä selittäisi hyvin myös sen, miksi osat alkavat niin sujuvasti ja aiempia tapahtumia kertailematta. Katsoin juuri miten "Kaksi tornia" alkaa ja se alkoi juuri niin yksinkertaisesti ja mutkattomasti kuin mikä tahansa kirjan keskellä oleva luku.
Annalle: Alan olla jo aika tyytyväinen alkuun joten ehkä pääsen kohta taas jatkamaan siitä mihin viimeeksi jäin. Perfektionistinen luonne voi toisinaan olla aika hankalasti yhteen sovitettavissa kirjoittamisen kanssa, mutta kyllä sen kanssa aina jotenkin toimeen tulee.
Isäni kertoi katsoneensa viikolla "Puoli seitsemän" ohjelmaa, jossa haastateltavana oli kirjailija Matti Rönkä. Hänen mukaansa kirjailijat voi kuulemma jakaa kahteen kategoriaan. Toisille teksti tulee suoraan taivaasta ja toiset ovat kuin saksalaisia insinöörejä, joiden on suunniteltava kaikki ihan viimeisen päälle ennen kuin he saavat aikaiseksi mitään kunnollista. Minä taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään. Siihen suunnitelmallisuuteen pitää tietenkin lisätä vielä yhteinen ystävämme perfektionismi, joka pistää aina välillä kapuloita rattaisiin.
Kiitos vielä kommentista ja mainiosta editointivinkistä! Taidan noudattaa neuvoasi "Klassikko 2:n" viimeistelyvaiheessa, joka tosin siintää vielä hyvin kaukana tulevaisuudessa. Pitäisi nyt ensin saada kirja kertaalleen kirjoitetuksi. :)
Lähetä kommentti