keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kuusi toivonkipinää

Sain Ahmulta haasteen, joka ei voisi paremmin sopia tähän päivään ja tähän hetkeen. Tehtävänä on nimittäin listata kuusi asiaa, joista saan toivoa silloin, kun kirjoittaminen ei syystä tai toisesta ota sujuakseen. Ahmun sanoja lainatakseni, haaste kuuluu näin:
"Kirjoittaja: listaa kuusi asiaa, joista saat toivoa silloin kun tuntuu siltä, että kaikki menee pieleen!"
En tiedä miten kävisi, jos yrittäisin nyt paneutua "klassikoihini". Todennäköisesti kaikki menisi pieleen, sillä mielessäni risteilee tällä hetkellä tuhat ja yksi muuta asiaa. Yliopistolla on ollut hirveästi tapahtumia tällä viikolla ja käyn koko ajan ylikierroksilla miettiessäni miten kaikesta selviydyn. Silti ajatus oikeasta kirjoittamisesta muhii syvällä alitajunnassani ja odotan innokkaasti sitä hetkeä, kun voin taas hieman hengähtää ja vaihtaa muutaman kiireettömän sanan päähenkilöni kanssa. Se hetki koittaa onneksi jo ensi viikolla, kun yliopistolla vietetään periodien välistä taukoviikkoa. Ah, ihanuutta!

Mutta nyt asiaan. Mistä siis saan toivoa silloin, kun kaikki menee pieleen, usko omiin kykyihini horjuu tai käyn liian ylikierroksilla pitääkseni ajatukseni koossa? (6 toivon tuojaa)
  1. "Vanhat klassikot" - Vietän ihanan hemmotteluhetken parhaimpien tekstieni parissa ja nautin narsistisesta itsetyytyväisyyden tunteesta. Samalla yritän uskotella itselleni, että pystyn edelleen tuottamaan aivan yhtä hyvää tekstiä ja ettei taito ole kadonnut minnekään. Jos uskon itseeni ja olen valmis tekemään paljon työtä, pystyn mihin vain.
  2. Muusa - Soitan digitaalipianoa ja improvisoin päästäni "klassikon" maailmaan sopivia sävelmiä. Parhaassa tapauksessa improvisointi onnistuu saattelemaan minut oikeaan mielentilaan, jolloin kirjani kohtaukset alkavat  pyöriä filminauhana mielessäni. Tällä hetkellä en valitettavasti pysty hyödytämään tätä toivon tuojaa, sillä leikkasin viime viikolla leipäveitsellä vasempaan peukalooni. Onneksi digipianooni on äänitetty valmiiksi tunnettuja "hittibiisejä", joiden avulla kappaleita voi harjoitella yksi käsi kerrallaan. Nyt olen ohjelmoinut pianon soittamaan vasemman käden stemman ja soittanut itse oikean. Toimii, kun on tarpeeksi epätoivoinen... Kunpa sormenpää tulisi pian kuntoon! Kirjoittamista vamma ei onneksi häiritse, koska painan spacea oikealla peukalollani.
  3. Kävelylenkki - Lähden kävelylle luontoon ja toivon, että raikas ilma saa ajatukseni liikkeelle. Kaikkein eniten nautin kävelystä metsässä. (Viikonloppuna olin muuten taas sienessä ja tein suppilovahveroista sienijuliennea. Oli muuten taivaallisen hyvää paahdetun ruisleivän kanssa. Kiitos Anna reseptistä!)
  4. Tämä blogi ja te kaikki! - Eihän minun oikeastaan tarvitse kuin vinkaista täällä, niin saan heti vertaistukea ja sympatiaa. Te virtuaaliset kirjoittajakollegani olette parhain mahdollinen tukijoukko niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Olen niin iloinen, että voimme jakaa yhdessä tämän suuremmoisen harrastuksen ja puhua siitä yhdessä! :)
  5. Lohturuoka / tee - Syön jotakin hyvää ja ryven itsesäälissä. Sokerihumala edistää harvoin kirjoittamista, mutta siihen on hyvä nukahtaa. Saatan järjestää itselleni myös pienimuotoisen teeseremonian ja polttaa kynttilöitä. Teestä ja kynttilöistä viriää yleensä inspiroiva tunnelma, jonka voi mahdollisesti kanavoida kirjoittamiseen.
  6. "L******!" Tähtien taakse kätkeytyvä sana on toistaiseksi vain sisäpiirin tiedossa, mutta salaisuus paljastuu aikanaan muillekin. Epävarmuuden hetkinä toistelen sanaa mielessäni ja yritän tajuta sen merkityksen. Saan ajatuksesta uutta toivoa ja hyvällä onnella jähmeissä aivoissani alkaa ilmetä luovaa/älyllistä toimintaa.
Mistä te muut saatte toivoa, kun sisäiset tai ulkoiset esteet yrittävät kasaantua muuriksi luovuutenne tielle? Haasteeseen voi vastata omassa blogissa tai kommentin muodossa, ihan miten tykkää.


Seuraavalla kerralla onkin sitten luvassa ihan oikeaa asiaa.

3 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Ah, tosiaan, piano! Miksi unohdin sen?

Kiitos itsellesikin tsemppaamisesta :) Se on tärkeää.

isopeikko kirjoitti...

Kirjoittaminen on vapaaehtoista, luulee peikko. Mutta silloinhan sitä saa tehdä vaikka kuinka paljon... tai olla kokonaan tekemättä. Hassua taitaa olla että joskus vaikka haluaisi, mutta kynä ei piirrä sanoja. Silloin voi mennä istumaan sienen päälle ja heilutella siinä jalkoja kuusi kertaa edestakaisin. Eikös?

Satakieli kirjoitti...

Ahmulle: Kiitos! :)

Peikolle: Käyhän se niinkin. Kukin tavallaan! :) Vapaaehtoisuus on minustakin tärkeää. Jos kirjoittaa pakon sanelemana, kirjoittamisesta voi tulla ikävä velvollisuus. Ja ikäviä velvollisuuksia elämässä on tarpeeksi jo muutenkin.