lauantai 27. elokuuta 2011

Sivuhenkilön nimi muuttui

Äitini on nyt lukenut esikoiskirjani ”Klassikko nro 1:n” kohta kokonaan ja olen saanut häneltä jo muutaman arvokkaan korjausehdotuksen. Yksi niistä koski erään sivuhenkilön nimeä, jonka perusteella äitini oli luullut henkilöhahmoa pitkään mieheksi. Vaikka tuon nimenomaisen henkilöhahmon tapauksessa sukupuolella ei ole ihan hirveän suurta merkitystä, en halua asian tulevan lukijalle yllätyksenä tai jäävän kokonaan hämärän peittoon.

Jos olisin kirjoittanut kirjani englanniksi, vastaavaa väärinkäsitystä ei olisi päässyt syntymään,sillä mieheen ja naiseen viittaavat pronominit he ja she olisivat paljastaneet asian jo ensimmäisissä henkilöhahmoa käsittelevissä lauseissa. Suomen hän-pronomini pakottaa sen sijaan kirjoittajan osoittamaan henkilöhahmon sukupuolen muulla tavoin, esimerkiksi henkilön fyysisten piirteiden kuvailulla, nimellä tai mieheen tai naiseen liittyvillä substantiiveilla. (mies, rouva, nuorukainen, James jne.)

Suomen hän-pronominin ajoittainen ongelmallisuus tulee parhaiten ilmi käännöskirjallisuudessa, jossa henkilöhahmojen sukupuolet pääsevät joskus yllättämään. Esimerkiksi minä, joka luin viime heinäkuussa Lee Harperin klassikkoteoksen Kuin surmaisi satakielen, olin luvattoman pitkään siinä uskossa, että kirjan päähenkilö Scout olisi poika. Taru Sormusten Herrasta romaania lukiessani olin puolestani alusta asti varma, että Merri on tyttöhobitti, mutta eipäs niin ollutkaan. Salakavala hän-pronomini voi siis johtaa helposti harhaan kenet tahansa.

Edellä mainituista lukukokemuksista viisastuneena päätin vaihtaa sivuhenkilöni nimen mitä pikimmiten. Eilen nukkumaan käydessäni varasin yöpöydälleni muistikirjan ja kynän ja aloin pohtia henkilölle vähemmän androgyyniä nimeä. Keksin sopivan melkein heti ja seuraavana päivänä tallensin muutokset koneelleni. Wordissa on kätevä Etsi ja korvaa-toiminto, jonka avulla valitun sanan voi korvata toisella vain parilla näpäytyksellä. Tältä se näyttää.


Ensimmäiseen kenttään kirjoitetaan etsittävä sana perusmuodossaan ja toiseen sana, jolla etsitty sana on tarkoitus korvata. Suomen kielen päätteet, esim. partitiivin -a ja -ä ja ta- ja -tä, voivat silti jäädä virheellisiksi, joten väärin taipuneet sanat kannattaa käydä läpi vielä erikseen. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Selventävänä esimerkkinä voitaisiin ajatella vaikkapa kuvan tilannetta, jossa sana 'karhu' halutaan korvata sanalla 'jänis'. Tarinassa nämä sanat esiintyvät tietenkin myös taipuneissa muodoissa, joten tuloksena voi syntyä melkoisia sanahirvityksiä. Tässä muutama esimerkki:

Genetiivi sanasta karhu eli 'karhun' muuttuisi muotoon jänisn.

Partitiivi sanasta karhu eli 'karhua' saisi puolestaan muodon jänisa.

Sanaa jänis kannattaa siis vielä muokata Etsi ja korvaa-toiminnolla niin, että virheellisen genetiivin jänisn korvaa muodolla 'jäniksen' ja väärän partitiivin jänisa sanalla 'jänistä'. Näin tekemällä säästyy helposti koko käsikirjoituksen uudelleen luvulta, mikä ei ole koskaan sataprosenttisen varma keino korjata kaikkia virheitä. Monille teistä tämä toiminto on varmasti jo tuttu!

Kun vaihdoin tänään sivuhenkilöni nimen, Word teki 261 korvausta. Melkoinen määrä, vai mitä? Toisaalta, jos muuttaisin päähenkilön nimen, luku olisi varmasti tuhansia. Sitä en kuitenkaan aio tehdä, sillä en enää osaisi puhutella päähenkilöäni muulla nimellä kuin sillä, minkä olen hänelle antanut. Sanotaan rakkaiden lapsien monista nimistä mitä tahansa, minun päähenkilölläni niitä on vain yksi!

Millaisia kokemuksia teillä on henkilöhahmojen nimien muuttamisesta?
Tunnustaako kukaan teistä erehtyneensä joskus lukiessaan henkilöhahmon sukupuolesta?

Kirjoitin nimistä ja henkilöhahmoista viimeeksi joulukuussa 2009. Jos kiinnostuitte, vanhan postauksen voi käydä lukemassa täällä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Erilaisia lukutapoja

Viikko sitten perustamani kysely päättyi eilen ja nyt olisi tarkoitus tarkastella tuloksia. Kyselyssä tiedusteltiin, mitkä seuraavista vaihtoehdoista kuvaavat teitä kertomakirjallisuuden lukijoina ja vaihtoehdoista saitte ruksata niin monta kuin halusitte. Kaiken kaikkiaan kyselyyn osallistui huikeat 29 kävijää, joista minä olin tietenkin yksi.
  1. Luen tarinan sana sanalta alusta loppuun 13 (44 %)
  2. Lukiessani saatan hyppiä yksittäisten kappaleiden yli 6 (20 %)
  3. Sivuutan surutta tylsät kohdat, vaikka lukematta jäisi monta sivua 4 (13 %)
  4. Luen koko tarinan, mutta ajoittain silmäilen tekstiä suurpiirteisemmin 13 (44 %)
  5. Tuomitsen kirjan helposti jo ensimmäisten sivujen perusteella 9 (31 %)
  6. Toisinaan tarkistan tarinan loppuratkaisun ennen kuin olen ehtinyt sinne saakka 6 (20 %)
  7. Käyn lukemassa kirjan viimeisen kappaleen tai lauseen ennen aikojani 5 (17 %)
  8. Selailen kirjaa sieltä täältä ennen kuin aloitan lukemisen 10 (34 %)
  9. Selailen kirjaa ja käyn silmäilemässä tulevia kohtauksia lukemisen aikana 8 (27 %)
  10. Joskus tarkistan miten meneillään oleva kohtaus päättyy 1 (3 %)
  11. Palaan tekstissä taaksepäin, jos jokin oleellinen asia on päässyt unohtumaan 19 (65 %)
  12. Loppuun päästyäni luen suosikkikohtaukseni vielä uudelleen 4 (13 %)
  13. Jätän kirjan surutta kesken, jos se ei kiinnosta minua 17 (58 %)
  14. Luen kirjan loppuun, kun olen sen kerran aloittanut 7 (24 %)


Heti alkuun on sanottava, että tällä kyselyllä oli harvinaisen valikoitunut vastaajajoukko. Monet  äänestäneistä ovat mitä ilmeisimmin blogini säännöllisiä tai vähemmän säännöllisiä kävijöitä, jotka ovat kirjallisuuden lisäksi kiinnostuneita myös kirjoittamisesta. Jos mukana olisi ollut enemmän ns. tavallisia lukijoita, joita kiinnostaa etupäässä kirja eikä kirjoittaminen, tulokset olisivat voineet olla toisenlaiset. Tässä kyselyssä korostuu joka tapauksessa lähes liikuttava tunnollisuus, joka ilmenee kohtien 1, 4 ja 11 korkeina prosentteina. 13 vastaajaa kertoo lukevansa kirjan sana sanalta, toiset 13 lukevat tarinan ajoittain suurpiirteisesti, mutta kuitenkin kokonaan ja noin kaksi kolmasosaa palaa tekstissä taaksepäin, jos jotakin olennaista on päässyt unohtumaan. Kirja halutaan ymmärtää kokonaisuudessaan.

Kyselyyn osallistuneilla on myös kovat vaatimukset lukemiensa kirjojen suhteen. Yli puolet vastaajista nimittäin jättää kirjan armotta kesken, jos se ei kerta kaikkiaan kiinnosta (58 %). Vain seitsemän lukee kirjan kuin kirjan kuuliaisesti loppuun asti, vaikkei se ihan hirveästi kiinnostaisikaan. Ihailtavaa kurinalaisuutta ja mielenlujuutta! Neljä vastaajaa (13 %) palaa vielä kirjan luettuaan suosikkikohtaustensa pariin ja lukee ne vielä toistamiseen. Aivan järjettömän upeaa! Juuri tuollaisia lukijoita minä haluaisin omalle kirjalleni, jos se joskus julkaistaisiin; lukijoita, jotka ovat innokkaita poimimaan tekstistä kaikkein herkullisimmat ja mieleenpainuvimmat kohtaukset! Voisiko kirjailija saada parempaa kiitosta työstään? Olette ihannelukijoitani, te upeat neljä!

Minun on kiitettävä teitä myös rehellisyydestä, sillä kyselystä valikoitiin rohkeasti myös sellaisia kohtia, joita voitaisiin pitää yleisesti "paheksuttavina". Kirjoittajan näkökulmasta on nimittäin todella ronttimaista hyppiä kappaleiden ja sivujen yli ja mennä urkkimaan se loppuratkaisu ennenaikaisesti. ;) Mutta sellaisia jotkut lukijat ovat, mm äitini, joka meni ahmimaan ”Klassikko 1:n” viimeisen luvun edettyään ensin puoleen väliin saakka. Mur! (No, minä olen onnistunut onneksi rakentamaan kirjani niin, ettei lopusta tajua tuon taivaallista, jos ei etene kiltisti järjestyksessä tiettyyn pisteeseen saakka.) Yksittäisten kappaleiden yli pomppaaminen oli hivenen suositumpaa kuin sivukaupalla eteenpäin harppominen, mutta kumpikaan vaihtoehdoista ei saanut mitään järjetöntä äänivyöryä.

Tällaisen monivalintakyselyn suurin ongelma on se, että tuloksia voi tarkastella vain kohta kohdalta (eli kuinka suuri prosentti kaikista vastaajista on valinnut tietyn vastausvaihtoehdon). Sen sijaan vertailua eri vastaajien kesken ei pysty suorittamaan mitenkään, sillä kyselystä ei voi erottaa erillisten äänestäjien tekemiä valintarivejä. Jos nuo valintarivit voisi jotenkin kaivaa näkyviin, vastauksista voisi erottua erilaisia lukijatyyppejä. (Otoksen pitäisi kuitenkin olla suurempi kuin 29) Olisi esimerkiksi kiinnostavaa tietää, ovatko pomppivat lukijat taipuvaisempia tarkistamaan kirjan loppuratkaisun kuin tunnolliset lukijat? Yhtä mielenkiintoista olisi tietää millaisia muita ominaisuuksia on niillä äänestäjillä, jotka tuomitsevat kirjan helposti jo ensimmäisten sivujen perusteella? (31 % vastanneista!)

Loppuhuipennuksena paljastan teille omat valintani tässä kyselyssä. Valitsin vaihtoehdoistani neljä kohtaa, joista ensimmäinen oli väittämä numero 1. Luen kirjan sana sanalta alusta loppuun. Otin kuitenkin vapauden tulkita tätä kohtaa hieman läpi sormien. Alusta loppuun lukemisen ei tarvitse mielestäni tarkoittaa sitä, että luen kurinalaisen järjestelmällisesti. Tarkistan nimittäin usein loppulauseen tai -kappaleen ennen lukemista ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjassa tulee vastaan tylsähkö kohtaus. Tunnen tästä syyllisyyttä, sillä loppulauseen lukemisessa piilee aina riskinsä. En missään nimessä haluaisi tietää loppuratkaisua ennen kuin olen päässyt sinne saakka, mutta jokin loppulauseessa vetää minua puoleensa. Tunnen väittämästä nro 7 pienen pientä syyllisyyttä ja haluaisin oppia pahasta tavastani eroon.

Kolmas valintani oli väittämä numero 11. Palaan siis tarvittaessa tekstissä taaksepäin, jos jokin olennainen asia on päässyt unohtumaan minulta. En kerta kaikkiaan voisi jatkaa lukemista, jos en esimerkiksi muistaisi jonkun henkilöhahmon statusta, taustaa tai hänen suhdettaan päähenkilöön. Kun olen tarkistanut asian, voin taas hyvillä mielin jatkaa eteenpäin. Neljäntenä ja viimeisenä valitsin kohdan 13. Olen kriittinen lukija enkä halua tuhlata arvokasta aikaani kirjaan, joka ei puhuttele tai viihdytä minua. Noudatan lukiessani usein 1/5:n sääntöä eli luen noin viidesosan koko kirjan pituudesta ennen kuin päätän, luenko kirjan loppuun asti vai aloitanko uuden. Jos 1/5:n kohdalla tapahtumat eivät ole osoittaneet vähäisiäkään käynnistymisen merkkejä tai jos minulle on aivan sama mitä kirjan henkilöhahmoille jatkossa tapahtuu, lopetan lukemisen.

Tämän enempää en aio tästä kyselystä tällä kertaa sanoa. Jos joku haluaa vielä kertoa omasta valintarivistään, siihen olisi nyt oivallinen tilaisuus. Sana on vapaa!

perjantai 19. elokuuta 2011

Käsikirjoituksen viipymisen salaiset syyt

Toimitin käsikirjoitukseni tämän vuoden alussa kolmeen helsinkiläiseen kustantamoon. Kaksi niistä on jo todennut, ettei käsikirjoitukseni sovi heidän kustannusohjelmaansa, mutta kolmas pysyy edelleen hiljaa. En tiedä mitä minun pitäisi siitä ajatella. Ovatko he kiinnostuneita vai lojuuko käsikirjoitus unohtuneena jossakin kustantamon perimmäisessä nurkassa? Toisaalta kustantamo on saattanut hävittää yhteystietoni tai laittaa koko käsikirjoituksen epähuomiossa silppuriroskikseen ennen vastauskirjeen lähettämistä. Yhtä hyvin koko kirje on voinut hukkua postissa.

Todennäköiset tai mahdolliset vastaukset ovat useimmiten vähän tylsiä. Paljon hauskempaa on keksiä vaihtoehtoja, jotka ovat epätodennäköisiä tai suorastaan koomisia. Päätinkin nyt perjantai-illan kunniaksi kehitellä muutamia humoristisia ehdotuksia kaikkien epätietoisuudessa kärvistelevien kirjoittajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden iloksi. Olkaa hyvät!

Eli jos kustantamosta ei kuulu mitään, syy voi olla:

  • Käsikirjoitus on löytänyt uuden elämän kustannustoimittajan työpöydän lyhimmän jalan alta. Se on juuri sopivan paksuinen pitämään keikkuvan pöydän aloillaan.
  • Naapurisi on joutunut vastaanottamaan hylkäyskirjeen puolestasi eikä hän kirjeen avattuaan kehtaa enää toimittaa sitä oikealle omistajalleen. Virheitä sattuu postinkantajillekin.
  • Käsikirjoituksesi on ajautunut kustantamon ”Pitää lukea joskus” - pinoon, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei käsikirjoitusta koskaan lueta.
  • Käsikirjoitus unohtui kustannustoimittajalta avoimen ikkunan eteen, mutta voimakas läpiveto tempaisi sivut mennessään ja levitti ne kaikkialle lähiseudun kattojen ylle. Kustannustoimittaja on liian peloissaan raportoidakseen tapahtuneesta.
  • Kustannustoimittajilla pitää kiirettä eikä edes kaikille 1900-luvun puolella käsikirjoituksensa lähettäneille ole ehditty vielä vastaamaan. Arkiston vanhimpien aarteiden kohdalla kustannustoimittajien pitäisi ensin selvittää, ovatko niiden kirjoittajat vielä elossa.
  • Käsikirjoitus anastettiin postikonttorista ja varas julkaisee sen omissa nimissään syksyllä 2012. Kustantamossa hieman ihmeteltiin saatekirjeen huonoa kieliasua, mutta muita epäilyksiä ”kirjailijaa” kohtaan ei ilmennyt.
  • Kustantamossa ei ole saatu päätetyksi tämän vuoden kustannusohjelmasta, joten kustannustoimittajien on toistaiseksi täysin mahdoton sanoa, sopiiko käsikirjoituksesi kustantamon linjaan vai ei.
  • Kustantamossa odotellaan lahjuksia, joiden viipymistä on ehditty jo vähän ihmetelläkin. Käsikirjoitukseen perehtyminen sujuisi mukavammin belgialaisen suklaan tai viinin ja juustojen kera.
  • Kirjoittajan kotinurkille lähetetty yksityisetsivä ei ole toistaiseksi onnistunut nappaamaan kirjoittajasta kuvaa saati selvittämään hänen yksityiselämänsä kiemuroita. Kunpa kirjoittaja suostuisi näyttäytymään enemmän kotinsa ulkopuolella…
  • Pitkien käsittelyaikojen katsotaan lisäävän kustantamon uskottavuutta.
  • Kustannustoimittaja epäili käsikirjoituksesi sisältävän vihjeitä valtion salaisuuksista ja päätti lähettää sen supon tutkittavaksi.
Että tällaista tällä kertaa. Jos haluat piristää minua, lähetä oma/omat ehdotuksesi minulle kommentin muodossa. Kaikki ehdotuksia jättäneet saavat kunnian paistatella koko viikonlopun Satakielen jakamattomassa suosiossa. Myönnän, ettei palkinto ole kovin häävi, mutta parempaankaan en nyt pysty. ;)

Lukemista koskeva kysely ratkeaa muistaakseni huomenillalla. Kommentoin aihetta lisää sunnuntaina tai viimeistään maanantaina. Silloin paljastuvat myös Satakielen hyveet ja paheet kertomakirjallisuuden lukijana.

P.S. Viikon aikana olen saanut kaksi uutta lukijaa. Tervetuloa Feroce ja Hukkateillä!

tiistai 16. elokuuta 2011

Makea tunnustus

Blogiystäväni Ahmu antoi blogilleni makoisan tunnustuksen, jossa pitää lempivärinsä lisäksi paljastaa lempiruoka ja paikka, jonne haluaisi matkustaa.


Lempivärini on keltainen, sellainen oikein muheva tipun keltainen. Pidän myös aavistuksen murretuista keltaisista, kuten esimerkiksi sävystä, jota voi ihailla blogini sivupohjassa. Olen käyttänyt murrettua keltaista myös kotini sisustuksessa, sillä se näyttää mielestäni hyvältä tummiin puukalusteisiin yhdistettynä. Pukeutumisestani lempiväriäni voi olla vaikea päätellä, sillä käytän mieluiten harmaita, mustia ja ruskean sävyisiä vaatteita kuten Satakielen kuuluukin. ;) Tykkään myös hurjasti tummasta turkoosista!

Lempiruoka onkin sitten astetta vaikeampi tapaus. Saako tähän vastata vesimeloni? Jos vesimelonia ei luokitella hyväksyttäväksi vastaukseksi, vaihdan tilalle huolella paistetun järvikalan tai lohen. Kala maistuu minulle erinomaisesti myös savustettuna ja uunissa valmistettuna.

Minne sitten matkustaisin? Viime vuosina olen kierrellyt paljon Euroopassa ja Lähi-Idässä ja käynyt ihailemassa ihmisten rakentamia historiallisia monumentteja ja muita kulttuuriaarteita. Seuraavaksi haluaisin harrastaa enemmän luontomatkailua. Vietin lukion jälkeen viisi viikkoa Uudessa-Seelannissa ja siitä saakka olen halunnut palata sinne uudelleen. Matkustaisin siis todennäköisesti Uuteen-Seelantiin tai sitten Englantiin tai Skotlantiin, jossa voisin katsastaa muutaman keskiaikaisen linnan. Ja kyllä muutama viikko mökillä Pohjois-Karjalassakin kelpaisi!

Haluan antaa tämän tunnustuksen Vera A:lle ja ystävälleni Heidille!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Monta tapaa lukea

Joskus blogitaipaleeni alkuaikoina kirjoitin otsikolla Yksi kirja päivässä ei riitä ja kysyin lukijoiltani kuinka monta kirjaa he lukevat päivässä. Vastaukset eivät yllättäneet, sillä suurin osa (9 vastaajaa 12:sta) tunnusti lukevansa vähemmän kuin yhden ja vain yksi vastaaja vähemmän kuin kaksi kirjaa päivässä. Tuolla kerralla ei kuitenkaan ollut lainkaan puhetta siitä miten kirjoja luetaan. Tänään haluaisinkin herätellä hieman ajatuksia lukemisen tekniikoista, joita on takuulla yhtä monenlaisia kuin tapoja kirjoittaa.

Nyt en ole kiinnostunut siitä, analysoitteko te lukiessanne kirjassa esiintyviä henkilöhahmoja tai pohditteko sisäistekijän merkitystä tarinassa. Tällä kertaa olen kiinnostuneempi yleisluontoisemmista asioista eli lukemisesta prosessina. Miten luette? Oletteko tarkkoja vai vähemmän tarkkoja, tunnollisia vai suurpiirteisiä? Voitteko sanoa lukeneenne kirjan, jos ette ole lukeneet sen jokaista sivua? Tunnetteko syyllisyyttä, jos pompitte tylsien kohtien yli? Jätättekö tylsän kirjan kesken vai kahlaatteko sen loppuun vaikka hampaat irvessä?

Tiedän, että jokainen lukukokemus on yksilöllinen, mutta päätin silti perustaa aiheesta kyselyn. Kyselyyn vastatessa kannattaa kuitenkin miettiä jonkinlaista lukutavan keskiarvoa eli sitä kaikkein tavallisinta tapaa lukea kirjoja. Poikkeustapaukset ovat sitten asia erikseen. Toivottavasti onnistuin keksimään kyselyyn tarpeeksi monipuolisen valikoiman erilaisia vaihtoehtoja, mutta todennäköisesti unohdin taas jotakin olennaista. Jos niin on, kertokaa siitä minulle!

Kysymys kuuluu:

Mitkä seuraavista kohdista kuvaavat sinua lukijana?
(Useimmat kyselyn väittämistä eivät ole toisensa poissulkevia ja siksi kyselyssä voi tällä kertaa ruksia enemmän kuin yhden kohdan. Kirjoilla tarkoitetaan tässä kyselyssä nuorille ja aikuisille suunnattua kertomakirjallisuutta. )

  • Luen tarinan sana sanalta alusta loppuun
  • Lukiessani saatan hyppiä yksittäisten kappaleiden yli
  • Sivuutan surutta tylsät kohdat, vaikka lukematta jäisi monta sivua
  • Luen koko tarinan, mutta ajoittain silmäilen tekstiä suurpiirteisemmin
  • Tuomitsen kirjan helposti jo ensimmäisten sivujen perusteella
  • Toisinaan tarkistan tarinan loppuratkaisun ennen kuin olen ehtinyt sinne saakka
  • Käyn lukemassa kirjan viimeisen kappaleen tai lauseen ennen aikojani
  • Selailen kirjaa sieltä täältä ennen kuin aloitan lukemisen
  • Selailen kirjaa ja käyn silmäilemässä tulevia kohtauksia lukemisen aikana
  • Joskus tarkistan miten meneillään oleva kohtaus päättyy
  • Palaan tekstissä taaksepäin, jos jokin oleellinen asia on päässyt unohtumaan
  • Loppuun päästyäni luen suosikkikohtaukseni vielä uudelleen
  • Jätän kirjan surutta kesken, jos se ei kiinnosta minua
  • Luen kirjan loppuun, kun olen sen kerran aloittanut

Haluan vielä korostaa, että tässä kyselyssä ei ole tarkoitus mennä sanoja syvemmälle vaan tarkastella lukemista ikään kuin pintatasolta. Tällä kertaa en myöskään halua kiinnittää huomiota ns. parateksteihin (=aputeksti, lieveteksti, kynnysteksti), joita aion käsitellä myöhemmin erikseen. Tarkastelkaamme siis tällä kertaa vain kirjan varsinaista sisältöä eli tarinaa ja sen lukemista.

Kirjatuki on tämän kesän kirpparilöytöjä (0,50e)
 ja Bukowskin nallekirjanmerkki lahja äidiltä.
Kirjateline on lyömätön apuväline leipoessa ja
tieteellisiä tutkielmia kirjoittaessa.

Kysymystä Miten luet? on tarkasteltu Blogistaniassa viime aikoina muuallakin. Esimerkiksi Kirjainten virrassa blogin Hannalla on menossa jopa aihetta tarkasteleva blogisarja Miten luet? jossa on tähän mennessä tarkasteltu takakansitekstiä ja kielenhuoltoa. Hanna kirjoitukset kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa kommentteineen päivineen. Tässä kyselyssä näkökulma on kuitenkin rajatumpi joten aiheet menevät vain osittain päällekkäin.

Blogin tilastot osoittavat, että kesälomalaiset ovat jälleen palanneet tietokoneidensa ääreen, joten tällä kertaa vastausaikaa on vain viikko. Minä kerron omasta lukutavastani kommenttikeskustelussa tai viimeistään tulosten julkistamisen yhteydessä.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kirjoittaja katsoo peiliin, osa I: paheet

Jokainen tietää, että kirjailijat ovat ihan samanlaisia kuolevaisia kuin muutkin, mutta silti kirjailijoita on totuttu ajattelemaan jokseenkin toistensa kaltaisina ihmisinä. Anu Holopainen kirjoitti blogissaan otsikolla Kirjailijan seitsemän syntiä ja luetteli viisi ehkä tyypillisintä kirjailijoihin yhdistettyä ominaispiirrettä. Kirjoitus on samalla haaste kaikille bloggaaville kirjailijoille ja kirjailijan aluille. Tehtävänä on siis verrata stereotyyppistä kirjailijakuvaa kohta kohdalta omaan luonteenlaatuunsa. Jokaisesta "kyllä" vastauksesta saa pisteen.

Nyt on minun vuoroni katsoa peiliin.

Elitistisyys
Opiskelijana ja keikkatyöntekijänä en voi kehuskella suurilla tuloillani, mutta henkinen pääomani on ennättänyt karttua sitäkin suuremmaksi. Olen saanut harrastaa pienestä pitäen monenlaisia asioita (kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni!), joten siinä mielessä olen ollut etuoikeutetussa asemassa. Kuuntelen myös mielelläni klassista musiikkia enkä ole koskaan käynyt festareilla tai viihtynyt suurissa massatapahtumissa. Ravintolaksikin valitsen mieluummin esimerkiksi ravintola Eliten kuin McDonaldsin, jossa en ole käynyt viiteentoista vuoteen. ;) Tunnustan elitistisyyden synnikseni edellä mainittujen kohtien ja muiden henkilökohtaisempien syiden perusteella. (1 piste)

Hankala luonne
Kiellän olevani hankala. Tulen toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja pyrin elämään heidän kanssaan sovussa. Yleensä olen todella pitkäpinnainen, mutta tarpeen tullen osaan pitää myös puoleni. Minua ei poljeta, mutta se ei tee minusta hankalaa. (0 pistettä)

Päihteidenkäyttö
En ole ikinä polttanut tupakkaa saati ollut krapulassa. Punaviiniä juon kohtuudella, mieluiten ruuan tai juustojen kera. Ulkona käydessäni otan useimmiten camparin appelsiinimehulla tai mansikka margaritan. Myös kovemmista aineista olen pysynyt kaukana, sillä minulla ei ole mitään tarvetta paeta tätä maailmaa tai itseäni. Haluan säilyttää kontrollin kaikissa tilanteissa ja tallettaa sisimpääni elämäni jokaisen muistamisen arvoisen hetken. Minulle kirjoittaminen ja muut taiteelliset harrastukset toimivat aivan riittävänä pakona arjesta. (0 pistettä)

Boheemius
Opiskeluaikoina elämäni on usein epäsäännöllistä ja viihdyn kotona mukavissa vaatteissa. Asuntoni on aina perussiisti, vaikka toisinaan sänkyni jää aamulla petaamatta ja pölykoirat pesiytyvät nurkkiin ja ikkunalaudoille. Pääsääntöisesti pyrin imuroimaan kerran viikossa ja huolehtimaan siitä, että liikun ulkona siististi pukeutuneena. Ennen kaikkea olen esteetikko. (0 pistettä)

Itsekeskeisyys
Egosentrisyys on tervettä ja kuuluu olennaisena osana ihmisyyteen. Kirjoittajana ja ihmisenä en tunnusta olevani normaalia itsekeskeisempi, vaikka pidänkin itseäni arvossa. Tavallisesti kyselen ihmisiltä mieluummin heidän kuulumisiaan kuin vaahtoan heille suuna päänä omista tekemisistäni. Tästä syystä tunnen monet ystäväni paremmin kuin he tuntevat minut. Olen huomannut, että ihmiset puhuvat usein mielellään itsestään ja kuuntelemalla oppii paljon elämästä ja ihmisyydestä. Sopivasti muokattuna kaikkea kuulemaansa voi hyödyntää kirjoittamisessa!

Erakkomaisuus
Tämä on minulle rakas ja tärkeä ”synti”, vaikka pidänkin ihmisistä. Silti unelmoin kolmen kuukauden kesälomasta mökillä yksin! Yksin ollessa voimavarani karttuvat, ajatukseni pysyvät koossa ja luovuuteni kukoistaa. (1 piste)

Tunteellinen (yli)herkkyys
Olen tunteellinen ja herkkä ja saatan itkeä hyvin omituisten asioiden vuoksi. Pehmeän ytimeni ympärillä on kuitenkin kova kuori, jonka läpäisevät vain harvat ja valitut. (1 piste)

Tämä haaste toi minulle vaivaiset kolme pistettä seitsemästä. Nyt haluan heittää haasteen kaikille niille kirjoittajille, jotka lukevat blogiani. Löytyykö sieltä ruutujen takaa yhtään seitsemän synnin kirjoittajaa? Pisteet voi ilmoittaa vapaasti kommentin muodossa eikä niitä tarvitse välttämättä sen kummemmin eritellä.

Seuraavalla kerralla Satakielen sanoissa keskustellaan lukemista. Aiheeseen tulee liittymään myös pienimuotoinen kysely.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Poikaset kirivät voittoon

Luontokuvakilpailusssa koettiin dramaattisia hetkiä viime viikon lopulla. Vielä perjantai aamuna poikaset ja pörriäinen olivat tasoissa neljän äänen voimin ja sontakärsä kirinyt aivan niiden kannoille kolmella äänellään. Tilanne oli äärimmäisen tasainen ja ehdin jo luulla, että kilpailu saisi yhden sijaan monta voittajaa. Perjantai-illan ja lauantain aikana annetut kolme ääntä osoittautuivat kuitenkin ratkaiseviksi ja käänsivät tilanteen poikasten eduksi. Kilpailun voittajaksi julistetaan siis harmaasieppopariskunnan kolme rohkeaa ja hurmaavaa poikasta. Hopeaa otti kuva "Kehäkukka ja pörriäinen" neljällä äänellä ja jaetulle pronssille (kolmen äänen turvin) kirivät turkoosi korento ja kilpailun huumoripuolesta vastannut jymy-yllättäjä Isohangokkaan toukka alias Sontakärsä.

Harmaasieppo-emo rakensi pesänsä vesipumppua ohjaavaa laitteistoa suojaavan levyn päälle. Automaattipumpun naksahtelu ja vesiletkun hurina eivät poikasia häirinneet.
Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille aktiivisille äänestäjille ja aihetta erikseen kommentoineille! Poikaset saavat palkinnoksi vakipaikan blogin sivupalkista ja paljon ihailevia huokauksia. Toivottavasti poikaset palaavat ensi kesänä Pohjois-Karjalaan aikuisina lintuina. Silloin parhaimmat pesimäpaikat ovat tarjolla halkoliiterin räystään alla.

Tässä vielä kilpailun tulokset. Ääniä annettiin hiljaisesta lomakaudesta huolimatta yhteensä 21.

1. Kultamitali - Poikaset 5 / (23 %)
2. Hopeamitali - Kehäkukka ja pörriäinen 4 / (19 %)
3. Jaettu pronssimitali - Turkoosi korento (3 / 14 %) ja Toukka Sontakärsä 3 / (14%)
4. Pilkukas perhonen 2 / (9 %) ja Kukka ja kimalainen 2 / (9 %)
5. Valkoinen perhonen 1 / (4 %) ja Lumpeenkukka 1 / (4 %)
6. Jumbosija - Heinäsirkka 0 / (0%), Nokkosperhonen 0 / (0%) ja Tumma perhonen 0 / (0%)

Heinäsirkka uskoo huonon menestyksensä johtuneen epäedullisesta paikasta kilpailun ensimmäisenä esiintyjänä. Tumma perhonen puolestaan valittelee toisen siipensä kuntoa kuvauspäivänä ja uskoo sen vähentäneen äänestäjien mielenkiintoa. Nokkosperhonen suostuu kommentoimaan jumbosijaa ainoastaan yhdellä lauseella. Tavallisuutta ei kuulemma arvosteta. Muutenkin hyönteisten keskuudessa on kovasti arvosteltu Satakielen päätöstä ottaa kilpailuun mukaan lintuja. Tähän Satakieli on vastannut, että linnut kuuluvat luontoon siinä missä hyönteisetkin. Ainut kilpailija, joka kieltäytyi osallistumasta kilpailun jälkipyykkiin on vaatimaton pikku pörriäinen, joka on varsin häkeltynyt saamastaan suosiosta.

Poikaset haluavat vielä kiittää äänestäjiään alla olevalla kuvatervehdyksellä. Tässä ollaan melkein jo lentoon lähdössä!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tee-elämyksiä Etelä-Savosta

Iltojen viiletessä kirjoittajalle kuin kirjoittajalle saattaa tulla mieleen valmistaa itselleen kupillinen maistuvaa ja hyväntuoksuista teetä. Jos teevarastot ovat ehtyneet tai päässeet kesän aikana väljähtymään, on aika täydentää teehyllyn sisältöä vanhoilla suosikeilla ja kokonaan uusilla tee-elämyksillä. Kokeilunhaluisen teen ystävän kannattaa lukea tämä postaus!

Kirjani ensimmäinen lukija alias luottohenkilö harrasti perheensä kanssa pienimuotoista maaseutumatkailua lomallaan heinäkuussa. Luottohenkilö ja hänen miehensä valitsivat ajoreitin jo ennen lähtöä ja etsivät internetistä kiinnostavia kohteita, joissa he suunnittelivat vierailevansa matkan aikana. Yksi valituista pysähdyspaikoista oli Juvalla Etelä-Savossa sijaitseva englantilainen teehuone Teahouse of Wehmais, joka vaikutti nettisivujensa perusteella varsin idylliseltä käyntikohteelta.

Tuliaisia Juvalta ja isältä saatu vanha teepannu

Teahouse of Wehmais ei tuottanut kävijöille pettymystä. Tee ja muut herkut tarjoiltiin viihtyisässä maalaismiljöössä englantilaisten kukkatapettien, liinoilla verhottujen pöytien ja korkeaselkäisten nojatuolien somistamassa huoneessa. Luottohenkilö tilasi annoksen samppanjalla, mansikalla ja kermalla maustettua mustaa teetä Studio 54:sta ja hänen miehensä jääteetä, jota tarjoiltiin pöytään kokonainen karahvi. Kauniisti katetun teen kanssa maistuivat pienet suolaiset ja jälkiruokana mangojuustokakku.

Teahouse of Wehmais myy irtoteetä myös kotiin vietäväksi ja palvelee kauempana asuvia verkkokaupan välityksellä. Tutustuin teehuoneen valikoimiin hyvissä ajoin ennen luottohenkilön matkaa ja pyysin häntä tuomaan minulle kahta erilaista teetä. Ensimmäinen valintani, kiinalainen Keemun, löytyi listalta ”maustamattomat mustat teet” ja toinen, mustaviinimarjanlehdillä höystetty Svartvinbär (Kiina, Sri Lanka), maustettujen teelaatujen joukosta.

Maistelin alkuviikosta Studio 54:a, jota ystäväni oli ostanut tuliaiseksi kotiinsa. Maku oli hienostunut, pehmeä ja aavistuksen makea, mutta samppanjaa en siitä oikein erottanut. Toisaalta luottohenkilön pikkuinen vei huomioni niin perinpohjaisesti, etten ehtinyt analysoida tee-elämystä mitenkään syvällisesti.. Tänä iltana tutustuin tarkemmin omiin ostoksiini. Svartvinbär on kevyttä, raikasta ja marjaisaa, mutta muuten aika perinteistä mustaviinimarjateetä. Maustamattomassa Keemunissa on mukavan täyteläinen, maanläheinen ja leveä maku. Joissakin kiinalaisissa teelaaduissa on joskus aavistus savun makua, mutta tässä sellaista ei tuntunut. Molemmat teet olivat selvästi laadukkaita eikä niistä jäänyt karvasta jälkimakua.

Suurena teen ystävänä kannatan kaikkea teehen liittyvää yritystoimintaa ja olen ilahtunut, että sellaista uskalletaan perustaa myös maaseudulle. Taidan itsekin ajella joskus Pohjois-Karjalaan Juvan kautta, jos minulla on joskus oma auto. Luottohenkilön kuvauksen perusteella Teahouse of Wehmais vaikuttaisi nimittäin olevan lyömätön vaihtoehto kaikille teen ystäville, joille perinteiset huoltoasemat eivät tarjoa muuta kuin ankean karvasta pussiliptonia.

Tässä vielä yhteystiedot kaikille paikasta kiinnostuneille:

Teahouse of Wehmais
Pieksämäentie 234
51900 Juva

http://www.teahouse.fi/

Oletko sinä onnistunut löytämään omaperäisiä tai inspiroivia taukopaikkoja maanteiden varsilta, joita haluaisit suositella muille kirjoittajille?

P.S. Jos tee ei maistu sinulle kuumana tähän vuodenaikaan, löydät Satakielen vinkit jääteen valmistamiseen tämän linkin kautta.